Oi ihana helmikuu

Helmikuu on yksi suosikeistani. On vielä kunnolla talvi, mutta valo lisääntyy eikä vielä tarvitse edes odotella lumien sulamista.  Helmi on myös niin kaunis sana. Minulla tosin ei nyt ole kovinkaan montaa sanaa päässäni, jotenkin kuvat ja maisemat hallitsevat. Tuntuu, että sanoja on joskus liikaakin. Ne ovat niin tärkeitä, että ei viitsi syyttä suotta kylvää huolimattomasti niitä sinne tänne ilman suurempia merkityksiä.

Ajatuksissa pyörii myös se, että suosikki postaajani Marikka poisti omasta blogistaan komenttilaatikon. Jotenkin tuli surullinen olo, vaikka hyvin tiedän ja ymmärrän hänen perustelunsa, ja olen myös samaa mieltä hänen kanssaan. Vaan onhan näitä sanojenvaihtomahdollisuuksia pilvin pimein toisaalla...täälläkin :)
Eli ei tehdä mitään väkisin vasten omaa sydämen ääntä.

Tähän muutamia kuvia esineistä, joita en väsy katselemaan...puhukoon sanoja puolestani.

Jonnekkin

Harmaus ympärillä, äänetön syvä lumi. Tuo tasaisuuden alakulo hiipii sisällenikin. Jotenkin voimaton, surullinenkin olo. Miksi, kun tietäisi. Kaikki on sisällä, ei ympäristössä. Mies tulee keskellä päivää käymään kotona. Hänelle on taas tulossa iltatöitä. Kehottaa minua lähtemään hetkeksi jonnekkin...jonnekkin ! Minne sitä menee, kun ei ole seurustelutuulella ja silmät kostuu. Minne nämä jalat haluaisivat mennä ?

Hän jää vuorostaan kolaamaan tuota loppumatonta lumimäärää ja minä ajan autolla sinne jonnekkin. Päädyn maantienvarrella olevaan grillikahvioon. Sopiva ympäristö, kun ei halua erottua, vastakohtaisuuksien maailma. Likainen klinkkerilattia, ankeat kuluneet seinät. Kirkkaasti välkkyviä pelikoneita, isomahaisia miehiä lippalakit päässä ja oranssit tai neonkeltaiset huomioliivit yllään. Ruokaan en koskisi haarukan kärjelläkään, mutta kahvi ja sokerimunkki menee juuri ja juuri. Onneksi näissä paikoissa ei enää saa polttaa, aikoinaan oleminen oli sietämätöntä savun vuoksi. Enää ainoastaan grillirasvan käry haittaa hieman. Koen olevani turvallisen väärässä paikassa. Suomea kauneimmillaan tai kauheimmillaan.

Jään tuijottamaan katonrajassa olevaa telkkaria. Sieltä tulee joku mallikilpailu yli 40v. Aikuiset naiset keikistelevät ja poseeraavat ja taistelevat pelkojensa kanssa. Yksi ei uskalla kiivetä tikkaita ylös. Hetken päästä heille puetaan 100 000 dollarin timattikorut kaulaan ja taas kuvataan nyt kahden miesmallin välissä. Komeita miehiä tietenkin.

Kuinka kaukana toisistaan nämä maailmat ovat. Huvittavaa ja epätodellistakin. Olo helpottuu hieman. Ajan takaisin kotiin päin, lumiaura on juuttunut mäkeen ja joudun odottamaan tovin. Kuopus soittaa :” Äiti koska sä tuut, iskä lähti jo ja sisko itkee.”

Jaksan taas kohdata oman arkeni.

Pehmeää huumaa ja peikkoja

Tuo lumen paljous ja luonnon hiljaisuus on kuin huumetta. Sitä elellään kuin huopatossutehtaalla ; hiljaa edetään. Ei siksi, että haluttaisiin olla varovaisia, vaan siksi että ympäristö niin vaatii. Ehkä maa(pallo)kin haluaa välillä leppoistaa oloaan, latautua ja syntyä uudestaan. Eikös ne peikotkin nuku talviunta ?
Olen välitilassa itsekin. Hiljaisuus on totaalista, vaikka kuopus välillä huutaakin kurkku suorana. Pää lepää, ja kehokin tuntuu odottelevan jotakin, mitä, en tiedä. Tuntuu kuin olisin raskaana...en todellakaan ole ;) Olen ehkä synnyttämässä jotain, joka on kauan odottanut tuloaan, ja nyt antaa merkkejä itsestään.
Katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan.

Sain tuollaisen ihana Blogitunnustuksen postaajalta Marikka : Pientä elämää etsimässä. Olen niin otettu ja iloinen moisesta. Tunnustus velvoittaa kertomaan seitsemän "paljastusta" itsestään ja laittamaan tunnustus eteenpäin.
Tässä pohdintaa:

1. Olen laiska, kuin patakinnas. Teen, kyllä asioita, mutta en ehkä niitä, joita muut minulta odottavat. Tosin tässä yhtenä päivänä kolasin lumikinoksia 2,5 tuntia, leikkasin 80 kynttä, tein ruokaa rakkaudella, luin merkittäviä tekstejä, pelasin Monopoli Eurooppaa jne. ,mutta laiska mikä laiska (sopiva ominaisuus leppoistajalle;).

2. En välitä alkoholista (ei mitään aatteellista perustetta...ei vain maistu) jotta olen huono juhlija

3. Rakastan syödä pekaanipähkinöitä tolkuttomasti (pähkinäholisti)

4. Pidän ruuanlaitosta, ja television ruokaohjelmista, mutta en osaa laittaa ruokaa enkä ainakaan leipoa

5. En suvaitse suvaitsemattomia ihmisiä (miten monimutkaista tämä)

6. Tiedän, että on olemassa rakastavaa energiaa, ääretöntä valoa siellä ja täällä jossain

7. Rakastan maakellareiden ja kallioisten metroasemien kosten ihanaa tuoksua, olen varmaan joskus ollut peikko


 Sitten Blogeja, joille laitan haasteen eteenpäin. Nämä ovat värikkäitä ja syvämietteisiä paikkoja kukin omalla persoonallisella tavallan, joissa viihdyn:
Vuorovettä
Wiljatuulen tuvassa
Vihreä talo
Päivänpesän elämää
Lippaan uumenissa
Kummitustalon kuvakirja
Puutarhurinna

Uusi vuosikymmen

Tämä tammikuu on lähtenyt liikkeelle kantapäärakkoja parannellessa ja unirytmiä hakiessa. Talvisäät ovat ihania, ja tuo yletön lumenmääräkin vain naurattaa ; on syytä taas pienen ihmisen sopeutua luontoon eikä toisinpäin.
Tämänpäiväinen vesisade ja harmauskin sopii kuin nappi silmään huomisen alkavan arjen teemaan.
Siunattu arki !

Jälleen huomaan olleeni trendikäs ja ajan hermolla tietämättäni. Hesarissa oli juttu naisista, jotka ovat perustaneet kaupan kotiinsa. Suuressa maailmassa heitä on jo enemmänkin. Puhelimella pirautetaan ja ovikelloa soitetaan ja sitten vasta pääsee hypistelemään myytäviä ihanuuksia : intiimiä ja kotoista.
Puotini Wihtori muutti meille kotiin jo alkusyksystä, enkä ole ratkaisua katunut. Kaikki on lähellä ja ajan suhteen helppo järjestää ja mikä tärkeintä, äiti on kotona, kun muksut tulee iltapäivällä kotiin. Nuita Puodin aukioloja olen vaan pohtinut, mutta lehtijutun myötä kantani vahvistui : kyltti -Avoinna sopimuksen mukaan- on ovessa ja homma toimii. Sen myötä Puoti on AINA auki, sillä lähes aina olen paikalla. Ja vaikka oma Puotini onkin hieman erillään varsinaisesta asunnostamme, on mukavaa sekin, että voin kutsua asiakkaita privaatin puolelle kaffelle, tai pupua katsomaan :)
Huono puoli hommassa on se, että käytämme myymälän tiloja  helposti varastona, jolloin asiakkaat eivät mahdu kunnolla liikkumaan. Eräät ovat jo saaneetkin pomppia luistimien, työkalujen, polttopuiden ja jopa irrallisen vessanpytyn yli. Arki ja työ sekoittuvat väkisinkin sulaksi sekamelskaksi, mutta tätä elämää kaikki tyyni, rauhallista kaaosta :)
Tervetuloa tutut ja tuntemattomat !

Kiteitä ikkunassa

Sataapa vaihteeksi lunta , kauneus on häikäisevää ja juhla on ovella. Junaliikenne ja lentoliikenne sekaisin. Milloin se on lumi millon tuhkapilvet, jotka meitä pysähdyttää. Maapallomme näyttää meille kaapin paikan ja hienotunteisesti vihjailee : ettekös jo pikkuhiljaa voisi rauhoittua, olla lentelemättä niillä suihkukoneilla, löytäkää ilo ja lepo olemisesta eikä menemisestä, kotoilkaa ja jääkää lähelle.
Pysähdytään kaikki Jouluun hetkeksi, ollaan vaan ja nautitaan pienistä asioista ja katsellaan maailmaa kuvien kaltaisten "vääristävien" jääkuviolasien läpi. Ehkä se oikea totuus ja antoisin ulottuvuus on sittenkin jotain muuta kuin joulutraditioiden arvostelua tai lanttulaatikoiden vertailua.

En halua toivottaa iloista Joulua, ehkä sinä haluat hiljentyä.
En halua toivottaa valoisaa Joulua, ehkä sinä haluat olla hämärässä.
En halua toivottaa rauhallista Joulua, ehkä sinä haluat riemuita ja iloita.
En halua toivottaa  tuoksuvaa Joulua ... jne.

Perinteisesti : HYVÄÄ JOULUA sinulle !

T: Leena, joka on lähdössä viettämään Joulua n. 200 km päähän ;)

Piparisydän

Viimeaikoina olen pysähtynyt muistelemaan menneitä...lapsuutta ja nuoruutta. Bongaillut vanhoja tuttuja facebookista ja ihmetellyt elämän kulkua. Olen tullut "siihen ikään" ;)
Jotkut lapsuuden- ja nuoruuden ystävistäni ovat jo kuolleet (olkaa valossa), toiset ovat isovanhempia ja osa edelleen semmoisia kuin heidät muistan. Totean, että tämä maallinen taival on niin lyhyt, että kannattaa ottaa kaikesta ja jokahetkestä  ilo ja kokemus irti, unohtaa mahdolliset menneet murheet ja kaunat, olla ajassa kiinni nauttien.
Omien pikkuisteni kanssa koristelin joulusydämiä, aikas paljon mahtuu tavaraa yhteen sydämeen ! Mutta niinhän se on; sydän kantaa mukanaan sitä kaikkea, mitä sen pinnalle haalitaan.
Sydämellistä pikkujouluaikaa teille tutut ja tuntemattomat.

Kymmenen kärjessä

Ensimmäisestä luukusta tuli bambi, tästä on hyvä aloittaa vuoden viimeinen kuukausi. Joulukuussa on aina jotain haikeutta, jotain loppuu, odotettavissa uusi vuosi. Toisaalta olen äärettömän onnellinen joulukuun olemassaolosta ; itsenäisyyspäivänä vuonna 99 saapui luoksemme esikoinen, tämä on kaunis kuukausi.
Blogihaasteet jatkuu, herkkyyttä ilmassa. Nyt pysähdyn miettimään kymmentä tärkeintä asiaa elämässäni tällähetkellä. Eivät missään paremmuusjärjestyksessä :

-lapset ja mies
-rauha
-valo
-pekaanipähkinät
-olohuoneen tunnelma
-joulunodotus
-runollisuus
-neljän tähden illalliset
-huutokaupat
-suvaitsevaisuus

Hieman meni abstraktion puolelle osa, mutta eniten se elämä eletäänkin pään sisällä. Kuva on kolmen vuoden takaa, silloin ensilumi tuli vasta joulukuun lopussa. Kiitos näistä !