torstai 26. toukokuuta 2011

Kissa vieköön

Nyt tulee vuodatusta kissoista, hyvässä ja pahassa, noista ihanista elikoista, joista pidän kovasti.
Eilen juuri tytön kaverisynttäreiden tiimellyksessä tein karmivan löydön. Lemmikkipupumme Otto, joka asusteli ulkona näin kesäisin, löytyi tapettuna ja raadeltuna ulkovajasta. Iso kissa oli sen saanut saaliikseen jollain taitavalla tempulla. Ei kiva.

Kissat ovat todella suloisia, mutta myös arvaamattomia joskus. Kovin omakohtaisia kokemuksia minulla ei kuitenkaan ole, sillä olen niille myös hyvin allerginen. Lapsuusmuistona sellainenkin suru, kun n. 10 vuotiaana sain oman pennun, ja siitä piti heti viikon jälkeen luopua, kun olin kuin nokkosilla hakattu päästä varpaisiin koko tyttö.
Toinen muisto on, kun isosiskoni sai koiranpennun, pienen coccerin, ja sitä lähti ulkoiluttamaan, niin naapurin iso kolli hyökkäsi kimppuun. Sisko sai juuri ja juuri koiranpennun syliinsä turvaan, mutta kissa repi ja raapi siskon jalat ja kädet pahasti.
Kolmas lapsuusmuisto on toisesta naapurin kissasta, joka tuli yöllä vessaamme viidensentin ikkunanraosta ja söi kaikki 32 minun kaunista mustavalkoista tanssihiirtäni.

Pihapiirissämme käyskentelee myös toinenkin kisu (ei siis tämä pupuntappaja), joka käy pyydystämässä näitä villejä hiiriä ja myyriä. Se taas on ihan ok, kun omaa kissaa meillä ei siis voi olla. Täällä maalla kissat kulkevat vapaina aivan omia polkujaan. Ja surullista on sekin, kun joskus näkee auton alle jääneitä kulkijoita.
Kissat niinkuin koiratkin herättävät varmasti suuria tunteita puoleen ja toiseen. Eläinten pitäminen ei ole ainoastaan hyvä tai huono asia, ei mustavalkoista ollenkaan (paitsi tanssihiireni). Tänään pidämme Otolle hautajaiset.

Kuopuksemme 7v. on aivan kissafriikki, omistaa varmasti kymmeniä pehmokisuja. Ja nuorempana hän halusi usein pukeutua itsekin tiikeriksi.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Piristävä yrityskäynti

Yllätys yllätys mieheni tuli tiistaina jo ennen viittä kotiin töistä, kun useinmiten nämä kiireiset kevätpäivät hänellä duunissa venähtävät usein seitsemäänkin asti. (Mitä sitä ei työlleen omistautunut ihminen tekisi tämän Suomemme tulevien toivojen eteen ;)
Jokatapauksessa havahduin ajatukseen, että ehtisinkin lähteä Espooseen Laatutavaran esittelykierrokselle.
Pikapyrähdys autoon ja navigaattori päälle. Aikaisemmin en ollut tuolla myymälässä käynytkään. Kannatti mennä. Paikalla oli joukko vanhempaa naisväkeä (lukeudun heihin) ja pirteä ja ystävällinen yrittäjäomistaja kertoili meille kotimaisen designin helmiä ja salaisuuksia. Kuulimme tarinoita mm. Grapponioista, Papukaijakannun kahvasta, Nanny Stillin aatoksista, Festivoista, Pomonoista, Valenciasta, Sulttaaneista, Raija Uosikkisen ameriikantädistä ja Kupittaan meiningistä. Tuttuja asioita toki, mutta oli upeaa nähdä hienot kokoelmat ja paljon kaunista kerralla. Ostosten tekeminen ko. yrityksessä onkin sitten jo toinen juttu korkean hintatason vuoksi, mutta kuulemma kauppa käy aina Japaniin asti.

Kuvat eivät ole Espoosta, vaan omista vaatimattomista kokoelmistani, joissa toki muitakin kuin suomalaisia esineitä. Voi  miten pidänkään selkeän kauniista värilasisista maljakoista kylpemässä auringon vaihtelevassa valossa keittiömme ikkunalla.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Wihtorista

Lumikko haastaa seuraavasti minuakin kertomaan bloginimeni tarinan.

"Mistä bloginimesi on peräisin? 
Blogistania on täynnä mitä mielenkiintoisimpia bloginimiä, mistä ne tulevat? 
Mikä on niiden tarina? 
Mikä on sinun tarinasi? 
Kerro blogisi nimen ja/tai nimimerkkisi tarina ja haasta muut mukaan." 


Tässäpä tuumailuja.

Olipa kerran tullut aika minun perustaa kolmas firmani, eli tuommoinen toiminimisysteemi. Niinpä niin loikkiva kauris, joka aina tasaisin väliajoin vaihtaa kurssia. Edelliset kyhäelmäni olivat olleet : Painopaja Sapluuna ja Hoitohuone Valoisa. Ja nyt olin perustamassa wanhan tavaran puotia, mutta mikä ihme nimeksi ? Halusin siihen jotain wanhalta kuulostavaa ja hauskaakin. Sitten pitkien pohdiskelujen jälkeen tämä Wihtori nimi nousi mieleen ja sehän se: Osto- ja myyntiliike Wihtori. Siinä on Vihtiä (paikkakunta jossa majailen) ja tavaratoria ja jotain wanhaakin.

Ensialkuun ajattelin että tämä blogi olisi puodin foorumi, mutta toisin kävi. Nämä tekstimaailmat elävät omaa elämäänsä, ja enimmäkseen kirjoittelen omia tuntojani sieltä sun täältä. Tietysti joitain voi häiritä, kun tämmöisen eukon bloginimenäkin on vanhan miehen nimi, mutta erottuupahan joukosta (toivottavasti?).

Niin ja vanhat sarjakuvat Vihtorista ja Klaarasta ovat nekin ihania :)
Ottakaahan te muutkin haaste vastaa, kiva lukea nimien salaisuuksia.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Salaisuuksia ?

Voi mahdoton tätä salaisuuksien aikaa...supistaan siellä ja supistaan täällä ja hymyillään salaperäisesti. Jotkut lähtevät käymään jossakin vaivihkaa, äitiä ei huolita mukaan. Jännittää ja onnellisuus hiipii mieleen jo nyt ;)

Ajatuksiin nousee myös oma äiti. Hänen muistonsa herättää ristiriitoja. Olisipa minulla ollut mahdollisuus jakaa näitä naisena ja äitinä olon tunteita hänen kanssaan. Äiti kuoli jo vuonna 1989, sairastettuaan hylätyn lapsen syndrooman, alkoholismin ja vatsasyövän ym. Lähetän hänelle onnittelut, ja kaipaukset laittamalla tähän hänestä kuvan, jossa hän on nuori vastavalmistunut sairaanhoitaja.

Kiitos äiti, että minä ja lapseni olemme olemassa !

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Runoilua raadissa

Olen siitä omituinen ihminen, että pidän niinkin omituisesta tv-ohjelmasta kuin Runoraati. Viimeisimmässä jaksossa oltiin matkalla , tehtiin matkaa tai pysähdyttiin. Voi miten ihana aihe; ikuinen teema ihmisen matkasta jossakin, jostakin tai jonnekin, fyysisesti tai henkisesti. Ohjelman esittelyssä mainitaan:
"Miksi kuluttaa kerosiinia ja kasvattaa hiilijalanjälkeä, kun voi karauttaa pilviin runoratsulla."
Juuri näin, voimme nykyään lentää tai matkustaa paljon helpommin ja halvemmin muilla keinoin kuin fyysisesti paikasta paikkaan siirtymällä. Se on vieläpä halvempaa, ekologisempaa, miellyttävämpää, hauskempaa, turvallisempaa ... lista on loputon.

Myös pysähtyminen omissa ajatuksissa tai virtuaalisesti on kaikkea tuota edellä mainittua.

Raadissa ruodittiin mm. seuraava runo:
***
jos juna pysähtyi …


jos juna pysähtyisi tähän, hiljentyisi pellon viereen ja lumikuuset
dieselit pysähtyisivät, tuuletus pysähtyisi aika
varovasti ihmiset katsoisivat toisiaan
kunnes joku alkaisi taputtaa ja taputus kovenisi ja muutkin alkaisivat
taputtaa
sitten joku alkaisi hurrata ja muutkin alkaisivat hurrata
ja joku avaisi oven, astuisi ulos pellonlaitaan
ja lumi sataisi hiljaa junan katolle

OLLI SIRKIÄ
Seuraavana Pasila, Like 2010
***
Arvostelut olivat ylistäviä, eikä syyttä.
Ohjelma formaattina on aika marginaalissa, mutta ah, niin ihana. Jopa juontaja Minna Joenniemi on ...hmm, ah niin ihana ;) Ja vierailevat arvostelijat syvyyttä täynnä kommenteissaan, nam. Tämä pitää.

Aikoinani kuuluin Elävien Runoilijoiden Klubiin ja minulle tuli postitse Motmot- kirjoja. Sitten kyllästyin runojen vaikeaselkoisuuteen. Mutta nyt huomaan uudelleen pitäväni nykyrunoudesta. Ovat jotenkin selkeämpiä. Onkohan aika muuttunut,uusi lehti käännetty jälleen, ei tarvitse enää kikkailla liiaksi.
Odotan aikaa, milloin runoihin pulpahtavat nostalgiset loppusoinnut.

Kuvan valkoisesta runoratsusta nappasin viime perjantaina Seurasaaren rannassa.