tiistai 27. syyskuuta 2011

Ajastaikaa


Hieman pysähtynyt olo, jotain on tuloillaan, aika hidastaa kulkuaan. Piipahdimme mieheni kanssa kaksin Tallinnassa ja aika pysähtyi, tai meni taaksepäin. Olo oli kuin kaksikymppisellä seikkailijalla. Vuodet hävisivät jonnekin nurkan taa.
Kävin ensimmäisen kerran Estonian muistomerkillä, aivan mieletön tunnelma siellä, aika katkesi ja muistutti olostaan ja arvostaan. Itse muistomerkki on todella koskettava. Vuosipäivä on tämän viikon keskiviikkona, Estonian aika täyttyi 28.9.1994.

Eri aikakerrokset kohtasivat myös vanhankaupungin kujilla, kun tämä vanha mies raaputteli veitsellä tussitöherryksiä kivijalasta irti.

Sellainenkin pyörii mielessä, että edistyksellistäkin aikaa elellään; Maajussille Morsian -sarjassa on mukana homomies, joka etsii itselleen sulhasta, ja Talentissakin esiintyy ihania "menninkäisukkoja" lausumassa runojaan, ja kansa on haltioissaan :)
Tallinnaan mennessä meidän heppoinen Linda-paatti ryskyi ja keikkui tuulessa, että luulin jo aikamme koittaneen minäkin, onneksi takaisin tullessa oli tyyntä ja rauhaa ja kaunista.



Paljonkohan kello on ? Aika paljon !

6 kommenttia:

  1. On hyvä että myös sinä olet löytänyt tekemistä vain kahdestaan miehesi kanssa. Tekee hyvää parisuhteelle. Voisitte kokeilla useammin. Meillä siihen on mahdollisuus nykyään kerran kuussa kun pojat ovat hoidossa. Me jäädään vaan kotiin kun olemme molemmat sellasia kotikissoja. Voishan se matkustelu olla joskus hauskaa. Kyllä mekin matkusteltiin seurustelu aikana, mutta se jäi rahan vähyyden takia. On olevinaan tärkeämpiä raha reikiä. T:AJ

    VastaaPoista
  2. AJ, ei ole tarvetta useammin ;) Pari kertaa vuodessa riittänee aivan hyvin, ja silloinkin vain pikkuruisia reissuja.

    VastaaPoista
  3. Ei ne matkat se tärkein ole vaan yhdessä olo ja tekeminen kahdestaan ilman lapsia. Sillä on sellainen kerrannais vaikutus pitemmän päälle. Sen olen vuosien varrella tullut huomaamaan. Niin sitte jaksaa parisuhde myös paremmin. Elämän ruuhka vuosina myös parisuhde on koetuksella. Niin se vaan on. T:AJ

    VastaaPoista
  4. hieno reissu varmasti! Tuollainen pikareisu pois kotikulmilta mukavasti piristää.

    VastaaPoista
  5. Hei! Tulihan maanantaipostikortti perille? :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos !

    Ilona: tuli tuli, oli ihana, paljon kiitoksia !!!

    VastaaPoista