tiistai 10. tammikuuta 2012

Tähän on tultu Hiphei


Eilisessä Miljoonasadepostauksessani olin matkalla, ja olen toki edelleen, mutta tänään saavutan yhden hämmentävän etapin. Otan tämän kuitenkin rohkeudella ja ilolla vastaan, kaikki on niinkuin pitääkin. Vaikka selkä on jäykkä ja niveliä kolottaa, tyytyväisenä itsekseni hykertelen.
Ihminen täyttää vain kerran elämässään 50 vuotta :)

Synnyin nelilapsisen perheen pahnanpohjimmaiseksi 60-luvun alussa, ei siinä hurraamista ollut.
Kun täytin 10 vuotta, olin kauneimmillani ja elämä hymyili.
20-vuotiaana olin seurustellut tulevan eli nykyisen mieheni kanssa 1,5 vuotta. Kahdestaan juhlittiin toisiamme silmiin tuijotellen.
Kun 30 vuotta tuli täyteen oli häät vietetty ja ikäkriisi päällä, en halunnut tavata ketään.
Kun täytin 40 vuotta, meillä oli 2-vuotias poika ja keskimmäinen lapsi kasvoi mahassa, juhlimiset jäi sikseen.
Kymmenen vuoden päähän kun täytän 60 on mahdoton ennustaa mikä on tilanne.
Tänään elän pientä suurta elämääni kiitollisena.
...JOTEN... haluan nyt näin virtuaalisestikin juhlistaa päivää kanssasi, kohottaa kauniin kuplivan maljan ja huutaa HIPHEI !!!
Kiitos, että olet siellä jossain !

17 kommenttia:

  1. Paljon, paljon onnea sinulle!

    olen sitä mieltä, että onnellinen ihminen elää AINA, elämänsä parasta aikaa...☺

    VastaaPoista
  2. Onnea Leena tätäkin kautta! Olet maljan ansainnut virtuaalisesti ja livenä.. pääsen sen toivottavasti kanssasi kilistämään ;)
    Ystäväpiirissäni on nyt useampi ikinuori viisikymppinen jotka vain nuorenevat ajan myötä! En siis pelkää lähestyä tuota maagista lukua perässänne..
    Vielä kerran siis lämpimät onnittelut tänä suurena päivänäsi!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut. Joo ja miehesi perässä kahden kuukauden päästä. Siis 50v. Muistan kyllä. T:AJ

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut tasavuosipäivänäsi! Skool!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut! Minä tulen kesällä perässä.

    VastaaPoista
  6. Hurjasti onnea ja iloa! :)

    Minä olen vasta kolmenkymmenen kriisissä ja tuntuu, että on jossain rajoilla kokoajan. Kaikkea on ja kaikki on vielä edessä. Olen ehkä itse turhaan asettanut siitä jonkun rajapyykin. Mille? En todellakaan tiedä.

    VastaaPoista
  7. Ihana elämä, sinun ja teidän. Paljon onnea, Leena! Kippaan kahvikupillisella sinulle.

    VastaaPoista
  8. Lämpimät Onnittelut! Itse saavutin kyseisen välietapin muutamia vuosia takaperin ja voin vakuuttaa, että paras ikä on juuri nyt. :)

    VastaaPoista
  9. Paljon Onnea! Tässä sattuikin vichyvesilasi sopivasti vierelle, joten maljan nostan :)

    VastaaPoista
  10. Onnea, onnea ja onnea! Enpä tajunnutkaan että huippupäivä on näin lähellä!

    VastaaPoista
  11. Oikein valtavan paljon Onnea Sinulle! Sylikaupalla kaikkea ihanaa tuleviin hetkiisi, päiviisi, vuosiisi!

    VastaaPoista
  12. Paljon paljon kiitoksia teille kaikille !
    Kippis ja skool, elämä jatkuu parhautena tästä eteenkinpäin.

    VastaaPoista
  13. Isot, myöhästyneet onnittelut vielä tätäkin kautta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marikka !

      Huomaan, että tänne on tullut tällainen vastaus meininki, mukavaa ;)

      Poista
  14. Ja vielä tosi tosi myöhäiset onnittelut sinulle! T. jo saman kokenut

    VastaaPoista