sunnuntai 7. elokuuta 2011

Lainattu kertomus

" Kerrotaan,että kun erään afrikkalaisen heimon nainen tulee raskaaksi, hän menee muiden heimonsa naisten kanssa erämaahan rukoilemaan ja mietiskelemään, kunnes he kuulevat syntymättömän lapsen laulun. Sitten he palaavat ja opettavat laulun heimon muille jäsenille. Kun lapsi syntyy, heimo kerääntyy sen ympärille ja laulaa sen synnyinlaulua. He laulavat sitä jälleen lapsen siirtyessä nuoruudesta aikuisuuteen, hänen mennessä naimisiin ja hänen kuolemansa hetkellä. Mutta on vielä yksi aika, jolloin heimo laulaa ihmisen omaa laulua. Kun joku heimon jäsenistä on aiheuttanut kärsimystä toiselle, heimo kerääntyy pahantekijän ympärille laulamaa hänen syntymänsä laulua muistuttaakseen loukkaajaa hänen omasta kauneudestaan. Tämä heimo ymmärtää, että rakkaus, ei rangaistus, on parannuskeino oman tiensä kadottaneelle. "

Katkelma kirjasta: Intohimoinen läsnäolo, Catherine Ingram
Sitaatti kannustaa meitä antamaan anteeksi ja rakastamaan. Aina eivät toki laulunluritukset riitä, ja tuntuu korniltakin nykymaailmassa, mutta perimmäinen ajatus lienee selkeä. Elämässä vedet virtaa lakkaamatta, ja tekomme tai tekemättä jättämisemme eivät määrittele syvintä olemustamme.

Tällaista tänään, ei mitään vakavaa :)

10 kommenttia:

  1. ihana tarina. uskon, että afrikkalaisten perinteessä on paljon sellaista, mitä meidän oisi hyvä oppia..
    muutenkin laulu on kadonnut useinpien elämästä..

    mietin kouluni "hurjimuksia", niitä joiden tunne-elämä on ihan sekaisin , vääristynyt..Kuinka tavoittaa heidät, heidät joille ei ole laulettu koskaan..

    VastaaPoista
  2. Hanne, tämän postaukseni syy olikin ainakin osittain tämänpäiväinen Hesarin kirjoitus "huligaanilapsista" kautta aikojen opettajien kertomana. Tuli minullekin mieleen, että heitä ei olla koskaan pidetty sylissä ja laulettu.
    Kaikenlaisia ajatuksia nyt liikkuu, kun koulut ovat jälleen alkamassa, ja meiltäkin kuopus menossa ekalle...

    VastaaPoista
  3. Voi miten me ihmiset ymmärrettäisiin se, että rakkaus on niin paljon voimakkaampi voima kuin viha. Sillä saa niin paljon enemmän aikaiseksi. Kiitos tuosta tarinasta. Pakko tässä kohtaa sanoa, että tulee aina hyvä mieli tuosta sinun pikku kuvasta nimimerkin yhteydessä. Uosikkista eikös olekin? Mielettömän ihania astioita Emiliat, ei tahdo enää mistään saada ja huisin kalliita, kesällä kirpparilla oli 10 hengen teekupit ja tassit 900e.

    VastaaPoista
  4. Sarppu: Näinhän se on, että voi kunpa osaisi itsekin olla rakkaudessa vahva. Testasin muuten tätä lauluhommaa meidän äksylle 7 veelle, ja kas, toimii ! Yhden rauhoittelulaulutuokion (oikeasti hänelle vauvana laulettu laulunpätkä) jälkeen tyttö sanoi, että: "Äiti on ihana, kun se osaa käsitellä minua." :)
    Kyllä, Raija Uosikkisen Emilia sarjan pikku koristelautasesta tuo kuvani on, ihanaa että siitä välittyy hyvän mielen pisaroita, kiitos !
    Pieksut mikä hinta teekupeilla ! 4-5 sataa olis mielestäni päivän hinta, huoh, ja vielä kirppiksellä. Ihania ovat, minullakin vateja muutama kerättynä ;)

    VastaaPoista
  5. Tuo kohta kirjasta tuo aina onnenkyyneleet...

    VastaaPoista
  6. Kumpa me itse kukin muistaisimme ettei viha kannata. Rakkaudella ja välittämisellä pääsee pidemmälle. Sain sen itsekkin kokea viikonloppuna kuinka aidolla toisesta välittämisellä on paremmat seuraukset. T:AJ

    VastaaPoista
  7. AJ: juu, usein täytyy itseäkin muistuttaa moisesta, ei aina tule ihan luonnostaan tuo tyyneys, mutta muksut on oiva koulu ;)

    VastaaPoista
  8. Kaunista, niin tarina kuin kuvatkin!

    VastaaPoista