keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Piristävä yrityskäynti

Yllätys yllätys mieheni tuli tiistaina jo ennen viittä kotiin töistä, kun useinmiten nämä kiireiset kevätpäivät hänellä duunissa venähtävät usein seitsemäänkin asti. (Mitä sitä ei työlleen omistautunut ihminen tekisi tämän Suomemme tulevien toivojen eteen ;)
Jokatapauksessa havahduin ajatukseen, että ehtisinkin lähteä Espooseen Laatutavaran esittelykierrokselle.
Pikapyrähdys autoon ja navigaattori päälle. Aikaisemmin en ollut tuolla myymälässä käynytkään. Kannatti mennä. Paikalla oli joukko vanhempaa naisväkeä (lukeudun heihin) ja pirteä ja ystävällinen yrittäjäomistaja kertoili meille kotimaisen designin helmiä ja salaisuuksia. Kuulimme tarinoita mm. Grapponioista, Papukaijakannun kahvasta, Nanny Stillin aatoksista, Festivoista, Pomonoista, Valenciasta, Sulttaaneista, Raija Uosikkisen ameriikantädistä ja Kupittaan meiningistä. Tuttuja asioita toki, mutta oli upeaa nähdä hienot kokoelmat ja paljon kaunista kerralla. Ostosten tekeminen ko. yrityksessä onkin sitten jo toinen juttu korkean hintatason vuoksi, mutta kuulemma kauppa käy aina Japaniin asti.

Kuvat eivät ole Espoosta, vaan omista vaatimattomista kokoelmistani, joissa toki muitakin kuin suomalaisia esineitä. Voi  miten pidänkään selkeän kauniista värilasisista maljakoista kylpemässä auringon vaihtelevassa valossa keittiömme ikkunalla.

14 kommenttia:

  1. Kauniita ovat maljakot ikkunallasi! Hienosti heijastavat auringon valoa.

    VastaaPoista
  2. Hienoja nuo eriväriset maljakot ja varmaan auringon niihin osuessa hyvin kauniita!

    VastaaPoista
  3. Kauniita lasiesineitä! Sainpa inspiraation laittaa omiakin perittyjä värilasiesineitä valoa vasten ikkunalaudalle. Kiitos! Ja näytti kuvassa pilkistävän vähän mosaiikkiruukkuakin.. oisko jomman kumman tytsän tekemä ;)

    VastaaPoista
  4. Kauniita esineitä sinulla.
    Tuolla myymälässä voisikin poiketa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, olen aivan hulluna värilasiin erimuodoissaan, varsinkin vanhoihin maljakoihin, ja jos tilaa olisi ikkunat pursuaisivat niitä. Lasin läpi siilautuvaa värivaloa voi tuijotella vaikka kuinka kauan, ja on ilmaista väriterapiaa ! Kirkkaita värejä en ole tuohon riviin hyväksynyt vaikka punaiset ja keltaiset ym. ovat myös ihania.
    Pauliina: tietenkin ruukku on Pepin tekemä, nyt siinä kasvaa Liiteristä ostettu gerberanpehko ;)

    VastaaPoista
  6. Lasi esineet ovat kyllä kauniita. Mulla on jemmassa yks maljakko jonka toin aikanaan ruotsista reimyyrestä. Olin siellä nyplääjien mukana. Siellä lasi tehtaalla pääsin kokeilemaan myös lasin puhallusta muottiin. Maljakko on samanlainen jonka puhalsin. Mun puhaltama maljakko jäi myyntiin ja sain aikaisemmin tehdyn mukaan. Mutta kun kielitaitoni ei riittänyt vain katse kuskin suuntaan kun mulle puhuttiin ruotsia tulkkaus toimi ja hyvin. Säilytän toistaiseksi maljakkoa kaapissa pojilta piilossa. Mulla on ikkunan välissä äidiltä saamani mocca kupit (6) ja kaksi kermakkoa. Äitini kummitäti harrasti posliinin maalausta. Ne on mielestäni aika makeet olkkarin ikkunan välissä. Aurinko ei vaan tee niille kovin hyvää. Mutta kultaus kimmeltää kauniisti auringon osuessa kuppeihin.
    T:AJ

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoisella kierroksella olet ollutkin. Mutta nämä omat maljakkosi ovat myös ihania! Mietin mikä olisi kaunein, mutta eihän näistä voi sanoa, kaikki ovat :)

    VastaaPoista
  8. Jag förstår inte vad du skriver, men vaserna är riktigt snygga.

    VastaaPoista
  9. Meill on kyll aika sama maku noissa maljakoissa! Ihania! Mä kyll en tiennyt että Laatutavara on kauppakin! *tyhmän olo kun tämän nyt tajusin että pakkohan olla* Se oli hyvä tieto! Kiitos :D

    VastaaPoista
  10. Minulla on myöhäissytytys värillisen lasin suhteen. En ole tykännyt aikaisemmin, nyt ihailen,- varsinkin noita omiasi, jotka ovat erityisen kauniita ikkunasta tulevaa valoa vasten.

    VastaaPoista
  11. Hienot kuvat saavat minut kiinnostumaan lasiesineistä!

    VastaaPoista
  12. Heippa! Lasiesineet ovat kauneimmillaan,kun valo pääsee kauniisti läpi. Ihanat kuvat! Iloista päivää Sinulle toivottelee romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  13. Oi kiitos, tack, ihanista kommenteistanne !
    Iloista päivää kaikille !

    VastaaPoista
  14. No onpa Sinulla upeita maljakoita!!! Lasiesineet voi olla todella kauniita, muodot elävät värit jne... niissä voi lepuutella silmiään pitkät tovit. Sinulla on todella hieno kokoelma!

    VastaaPoista